Tämä vuosi keskityin enemmän maalaamiseen ja näyttelytoiminta jäi vähemmälle. Pienen Hevospuodin Nina järjesti myyntinäyttelyn Koira ja Hevoset -messuille Seinäjolle. Messut järjestettiin ensimmäistä vuotta.
Aavikko, akryyli kankaalle, 81×100 cm, 900 €
Syksyllä pääsin mukaan Taideyhdistys Yöhön. Taiteen tekeminen on yksinäistä puuhaa omasta valinnastani ja sellaisena sen haluan pääasiassa pysyvänkin, mutta huomasin, että kaipasin ympärilleni saman kiinnostuksen jakavia ihmisiä. Yö Galleria sijaitsee lähellä Hietalahden toria ja esillä on monimuolinen kattaus nykytaiteen eri aloilta. Ilokseni keramiikka Yökköseni hyväksyttiin Kekri yhteisnäyttelyyn ja lisäksi jäsenet saivat töitänsä esille Talvisalongin myyntinäyttelyyn. Yössä näyttelyvalvonnat ja ripustukset hoidetaan talkoilla ja oli mielenkiintoista päästä tutustumaan taidegalleriamaailmaan.
Tuttuun tapaan töitäni oli esillä kesällä Taika Putiikin galleriaseinällä Pielavedellä.
Lisäksi sain kutsun osallistua hevostaiteen näyttelyyn, joka pidettiin Espoon Tapiolan Ainoa kauppakeskuksessa. Näyttelyn koordinoi Nina Tuovinen, jonka Pienessä hevospuodissa Helsingissä on myynnissä laaja valikoima hevosiin liittyviä tuotteita, kuten omia puulle painettuja hevoskorttejani.
Oli uusi kokemus osallistua näyttelyyn kauppakeskuksessa. Näyttely sopi koko perheelle ja oli sellainen hyvän mielen kokonaisuus. Katsojia kertyi runsaasti jo avajaisiin ja heitä riitti myös koko näyttelyn ajan. Kauppakeskus tarjosi näin matalan kynnyksen vierailun taidenäyttelyyn ihmisille, joiden arkeen ei ehkä muuten galleriat kuulu. Oli itse paljon Ninan apuna näyttelyvalvonnassa ja sain käydä paljon antoisia keskusteluja taiteesta ja hevosista.
Kesällä -23 töitäni oli esillä Pielavedellä yhteisnäyttelyssä Taika Putiikin galleriaseinällä. Olemme Taikassa panostaneet taiteeseen ajatuksella, että Putiikki on myös galleria, johon aina ei tarvitse tulla ostoksille vaan myös kokemaan ja katsomaan taidetta.
Marjatta, akryylimaalaus kankaalle
Samaan aikaan töitäni oli kesällä esillä Maaningan uudessa kesäkahvilassa yhdessä Susanna Hotarin keramiikan ja Jaana Pietikäisen lasiteosten kanssa.
Marraskuussa pystytimme yhdessä siskoni Tytti Huhtaniskan kanssa näyttelyn Oulaisten kaupungin ylläpitämään KoronaGalleriaan. Pääpaino näyttelyssä oli äitimme Marja-Leena Huhtaniskan upeilla taidematoilla. Esillä oli myös siskoni maalauksia ja itseltäni readymade-teoksia. Näyttely oli oikein onnistunut ja galleria sai myös täysin uusia kävijöitä.
Vuoden loppuun ehti vielä Uusikaupungin Runonkulman Gallerian yhteisnäyttely Veden väri. Kivan tapahtumarikas vuosi siis näyttelyiden osalta!
Kuvataideterapian opiskelujen jälkeen halusin jatkaa opintojani jollain, mitä voisin hyödyntää suoraan yläasteella työskentelyssä. Päädyin opiskelemaan keväällä 2022 positiivista pedagogiikkaa sekä laaja-alaisia hyvinvointitaitoja, johon koulutusta Suomessa järjestää Positive Education Oy. Koska opinnot järjestettiin etänä, pystyin suorittamaan ne työn ohessa. Syksyllä vietin tosin yhden kuukauden opintovapaalla keskittyen vain opiskeluun ja se olikin monella tapaa virkistävä kokemus, olinhan ollut työelämässä keskeytyksettä jo yli 20 vuotta.
Positiivinen pedagogiikka pähkinänkuoressa
Positiivinen pedagogiikka ammentaa positiivisesta psykologiasta. Siihen ja etenkin ratkaisukeskeiseen ajatteluun olinkin jo tutustunut taideterapian myötä. Positiivinen psykologia keskittyy elämän hyviin asioihin, mutta se ei suinkaan tarkoita, että huonoja puolia yritettäisiin jotenkin peitellä tai väheksyä. Ihmismielellä on kuitenkin taipumus jäädä vellomaan negatiivisiin tunteisiin ja jossain vaiheessa se ei enää tuota mitään edistystä tilanteeseen. Silloin on hyvä pysähtyä pohtimaan, mihin voi itse vaikuttaa tai mitä positiivista tilanteessa voisi olla. Se mihin keskityt, se myöskin kasvaa!
Hyvinvoinnin merkitys koulussa
Hyvinvoinnista tai lähinnä sen puutteesta puhutaan nykyisin paljon myös koulujen yhteydessä. Viime aikoina olemme saaneet lukea Pisa-tulosten laskusta ja syitä sille on milloin haettu opettajista, milloin opetussuunnitelmista, milloin älylaitteista ja oppilaista itsestään, koteja tietenkään unohtamatta. En halua mitenkään väheksyä nykyisiä tutkimuksia ja itsekkin huomaan muutoksen oppilaissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Joskus kuitenkin toivoisin, että otsikoihin nostettaisiin myös asioita, joissa koululaitos on edistynyt. Esimerkiksi oppilaiden hyvinvointiin on jo muutaman vuoden ajan alettu kiinnittämään erityistä huomiota ja mahdollisia koulupudokkaita seurataan tarkalla silmällä ainakin omassa koulussani. Tutkittu tosiasia on, että fyysisesti ja psyykkisesti hyvinvoiva ihminen voi myös oppia. Se, että hyvinvoinnin esteet poistetaan ei vielä yksin riitä, vaan tilalle on tuotava hyvinvointia lisääviä asioita ja näitä on hyvä myös nuorille opettaa. Tähän kaikkeen käymäni koulutus antoikin paljon eväitä.
Mindfullnes taideopetuksessa
Etukäteen minua mietitytti mindfullneksen osuus opinnoissa. Minulla oli aiheesta niin negatiiviset ennakkoluulot yhden kokemuksen perusteella, että mietin jopa koko koulutukseen osallistumista. Tälläkin kertaa kävi kuitenkin niin, että perehdyttyäni aiheeseen, ymmärsin myös paremmin, mistä on kyse. Nykyisin aloitankin oppitunnit usein muutaman minuutin mittaisella läsnäoloharjoituksella. Vielä monet oppilaista suhtautuvat tähän hyvin epäluuloisesti, mutta osaan samaistua heidän tunteisiinsa omien kokemuksieni vuoksi. Samalla myös monet oppilaat pitävät näistä harjoituksista ja toivon heidän saavan näin työkaluja oman elämänsä johtamiseen. Läsnäolo on taiteen tekemisessä hyvin oleellinen taito ja siksi sen opetus on mielestäni luontevaa kuvataiteen tunneilla. Olen jo vuosia puhunut oppilaille siitä, kuinka on ihan eri asia, keksittyykö omaan työskentelyyn ja ehkä juttelee siinä samalla vai keskittyykö kaverin kanssa jutteluun ja työskentelee siinä ohessa. Se, kummalla tavalla toimii, näkyy yleensä myös lopputuloksessa. Olen siis jo aiemminkin puhunut heille läsnäolon tärkeydestä, mutta nyt osaan vielä paremmin sanoittaa viestiäni. En olisi ikinä ennen uskonut, että vedän oppilaille tällaisia harjoituksia, mutta olen iloinen, että uskalsin kokeilla uutta. Mindfullnes ei ole enää minulle epämääräistä kaavamaista rentoutusta vaan aivojumppaa, jolla voin kehittää omaa levotonta mieltäni.
Talvella 2021 suoritin Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian ohjaajan -opinnot. Suomessa tähän kouluttaa yksityinen oppilaitos Alfa Partners Academy Finland. Ohjaajan opintojen jälkeen koulussa voi jatkaa myös ammatilliselle tasolle. Itse lähdin etsimään ohjaajan koulutuksesta työkaluja oppilaiden kohtaamiseen ja etenkin huonosti voivien nuorten ymmärtämiseen.
Ratkaisukeskeinen kuvataideterapia käyttää kuvaa eri muodoissaan ajattelun, keskustelun ja reflektoinnin apuna. Kuvaa ei arvoteta, eikä aikaisempaa taiteellista kokemusta tarvita. Nähdäkseni se sopii parhaiten ihmiselle, jolle kuvan tekeminen on jollain tapaa mieluisaa. Kuvan avulla ongelmia voi etäännyttää ja tarkastella ikään kuin ulkoa päin, itsestä erillisenä osana. Joskus tämä voi auttaa ikävistäkin asioista puhumista.
Ratkaisukeskeinen psykologia pohjaa ajatukseen, että jokainen ihminen tietää parhaiten itse, mikä hänelle on hyväksi. Terapeutin tehtävänä on auttaa löytämään näitä ratkaisuja ja vahvistaa asiakkaan itsetuntoa. Sen sijaan, että mietitään mikä kaikki on pielessä, on joskus hyvä pysähtyä ajattelemaan myös kaikkea sitä, mikä on hyvin. Ongelmia lähestytään pienin askelin ja konkreettisin teoin.
Toisin näkemisen taito on myös oleellinen osa ratkaisukeskeisyyttä. Monen asian voi nähdä negatiivisena tai positiivisena. Esimerkiksi hitaus voi olla harkitsevuutta tai äänekkyys rohkeutta. Olenkin harjoitellut sanoittamaan luokassa tapahtuvia tilanteita uudelleen positiivisuuden kautta ja tämä on parantanut kärsivällisyyttäni oppilaita kohtaan.
Opintojen aikana luimme ratkaisukeskeisen psykologian kirjallisuutta, pidimme oppimispäiväkirjaa sekä teimme monia käytännön harjoituksia itse ja opettelimme ”oikein” kysymistä parin kanssa. On muuten yllättävän vaikeaa kuunnella ja kysyä tarjoamatta vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Opettajana etenkin olen tottunut neuvomaan. Nyt osaan toivottavasti vielä paremmin kuunnella, milloin oppilas kaipaa neuvoa, milloin vain keskustelua.
Vaikka harjoituksissa tehtyjä kuvia ei arvioitu, eikä tarkoituksena ollut kehittyä kuvantekijänä, löysin kuitenkin uutta rentoutta omaan kuvantekemiseeni. Tärkeintä on tosiaan tekeminen, ei lopputulos! Tästä olen puhunut kyllä aina oppilailleni, mutta omaan tekemiseeni tämä ei ole ihan yltänyt. Olen onnistunut ratkaisukeskeisen kuvataideterapian avulla vaimentamaan sisäistä kriitikkoani ja löytämään lisää iloa tekemiseen.
