Kuvataiteen tekijä

Olen Annaleena Huhtaniska, Iisalmessa syntynyt, nykyisin Helsingissä asuva kuvataiteen opettaja, tekijä ja kokija.

Hevosalalla opiskelun ja työskentelyn jälkeen opiskelin valokuvausta Muurlan kansanopistossa 1993. Koulu oli hyvä, mutta vuoden aikana huomasin, että muiden opettaminen ja auttaminen on minulle luontaista. Niinpä hain silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun eli nykyiseen Aalto-yliopistoon kuvataideopettajan opintoihin 1994 ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Saadakseni uusia työkaluja opetukseen ja kohtaamisiin, suoritin 2021 Ratkaisukeskeisen taideterapian ohjaajan tutkinnon Alfa Partners Academy Finland -oppilaitoksessa. Ratkaisukeskeisyydestä innostuneena jatkoin Positive Educationin positiivisen pedagogiikan opintoihin 2022.

Taiteen tekeminen on kulkenut elämässäni vaihtelevalla intensiteetillä. Monesti se on saanut väistyä hevosten tieltä. Kuitenkin kaikki elämässä koettu kantaa ja kietoutuu jossain muodossa ilmaisuuni. Valokuvaan, teen keramiikkaa, piirrän ja maalaan. Teen myös uniikkeja koruja, joissa yhdistyy valokuvaus kädentaitoihin. Kuvataiteen opettajana saan ohjata useita tekniikoita ja tämä innostaa aina itsenikin tekemään. Toiminimeni nimi Kerran kuvassa kuvastaakin tuota kokeilunhalua ja tyylien kirjoa. Jos kiinnostaa kuunnella ajatuksiani opettamisesta ja matkastani opettajaksi, niin kuuntele podcast Mieluiten loisin, Kuvataideopettajan puheenvuoro.

Kuvataiteen opettajan ja tekijän omakuva talvella.
Kuvataiteen opettaja ja tekijä

PS: Rakkaassa harrastuksessani ratsastuksessa ja taiteen tekemisessä on muuten paljon yhtäläisyyksiä.  Taito ruostuu, jos sitä ei pidä yllä. Pienellä treenillä saavutat kuitenkin tauonkin jälkeen kertaalleen saavutetun tasosi. Joka päivä ei kuitenkaan suju, vaikka kuinka tahtoisi. Molempien tekniikkaa voi opettaa, mutta lopulta on kuitenkin kyse tunteesta ja läsnäolon taidosta.

klikkaa aloitusivulle