Minkä kerran oppii, sen voi myös unohtaa…

Moni taito vaatii treenausta ja toistoa. Opittuja juttuja täytyy myös ylläpitää ja kerrata, muuten taidot voivat ruostua.

Opiskellessani Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto yliopisto) tykkäsin todella paljon maalaamisesta ja valokuvaus jäi vuosiksi taka-alalle.

Kaikkien mahdollisten maalauskurssien lisäksi onnistuin saamaan itseni myös maalauksen painotukseen, vaikka minulla oli jo tekninen työ sivuaineena. Taikissa oli loistavia taideopettajia ja sain paljon arvokasta oppia materiaaleista ja ilmaisusta. Valmistuminen kuitenkin kesti ja kesti, kunnes keksin lahjoa itseni valmistumisen jälkeen elämäni ensimmäisellä omalla hevosella. Yhtäkkiä kirjoitustyö alkoikin maistua ja valmistuin taidekasvattajaksi. Oman hevosen ja sekä Vantaan että Espoon kuvataidekoulussa opettamisen jälkeen, ei sitten omalle taiteelliselle työlle enää löytynytkään aikaa ja maalaaminen jäi.

Tänä kesänä 2018 sain mahdollisuuden viedä valokuviani Takaisin luontoon-sarjasta esille Kuopion museokorttelin kahvilaan. Paikassa toimi Eläväinen kahvila, joka tarjosi vegaanista ja gluteenitonta ruokaa. Kahvilan pitäjän ajatukset ruuan parantavasta voimasta, yhdessä helteisen kesän ja vehreän mökkipihan kanssa, inspiroivat minua pitkästä aikaa tekemään uusia maalauksia taidevalokuvien rinnalle.

Olin jo hieman aiemmin aloittanut maalaamisen tutuilla akvarelleilla, mutta turhauduin, kun kädenjälki oli kadoksissa ja työt eivät tuntuneet omilta. Vaihdoin siksi akryylimaalaukseen, jota en ollut juuri koskaan harrastanut, jolloin minulla ei ollut niin paljon vertailupohjaa entiseen. Oli hämmentävää huomata kuinka taidot katoavat. Hämmennyksen jälkeen tulei harmitus menetetyistä vuosista. Onneksi kesän aikana maalaaminen alkoi taas sujua ja Vehreä kesä– maalaukset ehtivät näyttelyyn. Itse maalaamisen prosessi oli kyllä koko ajan nautinnollista, mutta lopputulokset eivät tyydyttäneet. Turhautumisen hetkellä on kuitenkin tärkeää jatkaa ja todeta, että nyt syntyy tällaista, mutta mitähän huomenna? 

Eläväinen kahvila 2018

Taidenäyttely Klementinan salissa Tuomarinkylän kartanossa

Huhtikuussa avautui Hevoset ja elämäni eläimet  -taidenäyttely Helsingissä historiallisissa puitteissa. Tuomarinkylän kartanon päärakennuksessa sijaitsi vuosikausia Helsingin kaupungin museo, mutta museon lakkauttamisen jälkeen tila on  hakenut muotoaan. Talvella tähän hienoon rakennukseen muutti useamman vuoden eri puolilla Helsinkiä toiminut Taidekoulu Alfa-Art  ja helmikuussa talossa avautui myös ensimmäinen taidenäyttely.  Klementiinan salin kaksi huonetta toimii näyttelytilana, yhdessä huoneessa pyörii popup-myymälä ja muu tila on taidekoulun käytössä.

Tässä kyseisessä näyttelyssä minulta on esillä yhteensä kymmenen valokuvaa sarjoista Takaisin luontoon sekä Mystinen hevonen.

Oli hieman jännittävää viedä töitä näyttelyyn, jonka muista töistä minulla ei ollut etukäteen tietoa. Näyttely on siis ryhmänäyttely, joka tarkoittaa, että esillä on töitä eri taiteilijoilta. Vielä kun itse en päässyt osallistumaan näyttelyn ripustukseen, niin oli mielenkiintoista mennä katsomaan, kuinka Maarit Björkman-Väliahdet oli näyttelyn ripustuksen toteuttanut. Takaisin luontoon -kuvat oli sijoitettu isoon saliin kahdelle eri seinälle. Kollaasimaiset kuvat taas olivat pienemmässä huoneessa. Ne sopivatkin paremmin tämän huoneen tunnelmaan ja vanhaan tapettiin, koska olin kehystänyt kuvat kaikki erilaisiin kirpputoreilta kerättyihin vanhoihin kehyksiin.

Taiteilija itse Klementinan salin näyttelyn avajaisissa, kuvaaja Maarit Björkman-Väliahdet

Oli hauskaa saada töitä esille juuri tähän paikkaan. Itselleni Tuomarinkartanon mäki oli arkea 14 vuoden ajan vielä muutama vuosi sitten. Omia hevosia on paikan yksityistallissa ollut parhaillaan kaksikin kappaletta ja opiskeluaikoina tein myös jonkin verran tallimestarin tuurauksia. Olikin nostalgista palata tuttuun pihapiiriin nyt kuitenkin aivan eri roolissa. Muistan erään kerran, kun talutin hevosta tarhasta talliin ja minulla oli päällä vihreä öljykangastakki sekä kalastajanlakki-tyyppinen kesähattu. Vastaan käveli pieni lapsi äitinsä kanssa. Minut nähdessään lapsi huudahti: “Kato äiti! Nuuskamuikkunen!” Tällä kertaa päädyin kukkapantoineni avajaisissa japanilaisturistin kuvattavaksi 🙂