Kesällä -23 töitäni oli esillä Pielavedellä yhteisnäyttelyssä Taika Putiikin galleriaseinällä. Olemme Taikassa panostaneet taiteeseen ajatuksella, että Putiikki on myös galleria, johon aina ei tarvitse tulla ostoksille vaan myös kokemaan ja katsomaan taidetta.
Marjatta, akryylimaalaus kankaalle
Samaan aikaan töitäni oli kesällä esillä Maaningan uudessa kesäkahvilassa yhdessä Susanna Hotarin keramiikan ja Jaana Pietikäisen lasiteosten kanssa.
Marraskuussa pystytimme yhdessä siskoni Tytti Huhtaniskan kanssa näyttelyn Oulaisten kaupungin ylläpitämään KoronaGalleriaan. Pääpaino näyttelyssä oli äitimme Marja-Leena Huhtaniska upeilla taidematoilla. Esillä oli myös siskoni maalauksia ja itseltäni readymade-teoksia. Näyttely oli oikein onnistunut ja galleria sai myös täysin uusia kävijöitä.
Vuoden loppuun ehti vielä Uusikaupungin Runonkulman Gallerian yhteisnäyttely Veden väri. Kivan tapahtumarikas vuosi siis näyttelyiden osalta!
Moni taito vaatii treenausta ja toistoa. Opittuja juttuja täytyy myös ylläpitää ja kerrata, muuten taidot voivat ruostua.
Opiskellessani Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto yliopisto) tykkäsin todella paljon maalaamisesta ja valokuvaus jäi vuosiksi taka-alalle.
Kaikkien mahdollisten maalauskurssien lisäksi onnistuin saamaan itseni myös maalauksen painotukseen, vaikka minulla oli jo tekninen työ sivuaineena. Taikissa oli loistavia taideopettajia ja sain paljon arvokasta oppia materiaaleista ja ilmaisusta. Valmistuminen kuitenkin kesti ja kesti, kunnes keksin lahjoa itseni valmistumisen jälkeen elämäni ensimmäisellä omalla hevosella. Yhtäkkiä kirjoitustyö alkoikin maistua ja valmistuin taidekasvattajaksi. Oman hevosen ja sekä Vantaan että Espoon kuvataidekoulussa opettamisen jälkeen, ei sitten omalle taiteelliselle työlle enää löytynytkään aikaa ja maalaaminen jäi.
Tänä kesänä 2018 sain mahdollisuuden viedä valokuviani Takaisin luontoon-sarjasta esille Kuopion museokorttelin kahvilaan. Paikassa toimi Eläväinen kahvila, joka tarjosi vegaanista ja gluteenitonta ruokaa. Kahvilan pitäjän ajatukset ruuan parantavasta voimasta, yhdessä helteisen kesän ja vehreän mökkipihan kanssa, inspiroivat minua pitkästä aikaa tekemään uusia maalauksia taidevalokuvien rinnalle.
Olin jo hieman aiemmin aloittanut maalaamisen tutuilla akvarelleilla, mutta turhauduin, kun kädenjälki oli kadoksissa ja työt eivät tuntuneet omilta. Vaihdoin siksi akryylimaalaukseen, jota en ollut juuri koskaan harrastanut, jolloin minulla ei ollut niin paljon vertailupohjaa entiseen. Oli hämmentävää huomata kuinka taidot katoavat. Hämmennyksen jälkeen tuli harmitus menetetyistä vuosista. Onneksi kesän aikana maalaaminen alkoi taas sujua ja Vehreä kesä- maalaukset ehtivät näyttelyyn. Itse maalaamisen prosessi oli kyllä koko ajan nautinnollista, mutta lopputulokset eivät tyydyttäneet. Turhautumisen hetkellä on kuitenkin tärkeää jatkaa ja todeta, että nyt syntyy tällaista, mutta mitähän huomenna?
